tiistai 26. marraskuuta 2013

Today

Heipparallaa taas kaikille!

Täällä me, hengissä edelleen vaikka jotain muuta voisi luullakin. Mulla on luonnoksissa toinen postaus missä kerron vähän mitä viime viikkojen aikana on taas tapahtunut, mutta nyt tänään teki mieli tehdä vähän tämmöinen erilainen postaus. :-) Tässäpä mun marraskuun viimeinen tiistai kuvien avulla, olkaa hyvät!

DSC_2679

Heräsin aamulla siinä puol kymmenen aikaan, kun edellisenä yönä meni vähän myöhäiseksi naapureiden jonkun ihme draaman takia. On muuten ihan perus että keskellä yötä ruvetaan kiljumaan tämmösen yhteisön pihalla täyttä kurkkua kuinka kukaan ei välitä ja itketään. Okei, tajuan jos on vähän paha mieli mutta ei sitä keskellä yötä tartte huutaa semmosessa paikassa missä varmasti kaikuu että kukaan ei voi nukkua.. (terveisin yks katkera jonka ikkunan alla tämä kaikki tapahtui)

26.11
26.112

Noh, pääsin kuitenkin silloin hereille ja kysyin J:ltä että onko pakko nousta jossei halua. Eka oli tarkoitus maata suunnilleen koko päivä sängyssä mutta onneksi en maannut. Rupesin kuuntelemaan uutta levyä ja siivoilemaan, koska esimerkiksi keittiössä oli taas kunnon tiski- ja roskavuori ja ne ahdisti. Siivosin vielä oman huoneen ja lähdin käymään kaupassa ostamassa vähän kynttilöitä lisää ja maitoa.

DSC_2688
DSC_2727
muokkaus

Nähtiin Annikan kanssa kaupoilla ja lähdettiin siitä sitten kotiin. Tehtiin vähän lounasta ja syötiin suomikarkkeja . Kuunneltiin musiikkia ja juteltiin meidän ryhmäkeskustelussa, joka on muuten oikein tärkeä osa mun jokapäiväistä arkea!! Saitte tytöt anonyymisuojan mun upeilla muokkaustaidoilla, älkää huoliko! ;-)

26.111

Ostettiin meille myös käsivatkain, koska ollaan semmoista vähän kaipailtu. Tuo oli söpö eikä maksanut kuin £15 niin otettiin se siitä sitten mukaan.

DSC_2689
DSC_2690

Ollaan täällä ollessa poltettu vaikka kuinka paljon kynttilöitä ja ne palaakin täällä melkein kokoajan. :-D Noo ei siinä, ollaan vähän tämmösiä hifistelijöitä niin ei oo niin justiinsa! Meille tuli nyt myös joulu, koska haluttiin ostaa uusia joulukynttilöitä niiden tavallisten valkoisten sijaan.

DSC_2697
DSC_2719
DSC_2733

Tuossa meidän aavesohvalla sitten makoiltiin ja kuunneltiin musiikkia kunnes J tuli kaupungilta pyörimästä takaisin. Hän teki ruokaa itselleen ja siitä jäi sen verran yli että mäkin sain siinä lopuista sitten syödä päivällisen. Kiitos oli hyvää ;-)

DSC_2735

Ah, maitoa! Löydettiin täältä Arlan maitoa pari viikkoa sitten ja ette arvaa mikä riemu siitä repesi.. Ollaan molemmat juotu kotona tosi paljon maitoa ja kriiseiltiinkin siitä jo vähän että miten pärjätään kun maito ei maistu maidolta muissa maissa. Tätä onkin litkitty sitten suht paljon löytymisen jälkeen! (okeiokei, se valmistetaan Tanskassa mutta mulle se on ihan sama, kyllä Suomessakin varmasti on maitoja mitkä ei ihan kotimaisia ole. Pääasia tässä olikin se että maistui oikealle maidolle eikä vedelle tai pahalle.)

DSC_2740

Päätin lopuksi leikkiä vielä kunnon kotihengetärtä ja leipoa vähän marjapiirakkaa. Ekaa kertaa pitkään aikaan ja uudessa uunissa vierailla aineilla, voitte vaan kuvitella kuinka hyvin onnistui tuo piirakka.. :-D Ulkonäkö pettää tässä tapauksessa todella pahasti vaikka se melko oikealle maistuikin..

Esikatselua tehdessä huomasin muuten että kuvat on vähän tärähtäneitä, pahoittelut siitä! Ajattelin kuitenkin että olisi kiva saada tänne vähän jotain muutakin kun sitä perussettiä ni tämä tuskin haittaa.. Nyt käyn koittamassa josko suihkuun pääsisi, kuulumisiin ja adjö!

xx, Wilma

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

A while it has been

Hellurei ja hellät tunteet!

Hetki nyt on taas vierähtänyt siitä kun tänne viimeksi kirjoiteltiin, pahoittelut siis siitä. Kyseinen hiljaisuus johtui puhtaasti siitä ettei meillä muuton jälkeen ollut nettiä täällä kotona ja muutenkin vähän kiirettä on pitänyt. Nyt kuitenkin sopiva väli sattui tähän ja tylsääkin meinasi tulla, joten päätin tulla vähän valottelemaan tännekin meidän kuulumisista.

Viimeksi taisin kirjoitella kuinka meillä olisi muutto seuraavana päivänä, ja niinhän se oli. Viime lauantaina, 2. marraskuuta 2013 muutin vihdoin ensimmäiseen omaan asuntooni. Pienenä lisänä ja erona muihin on tietysti se että kyseinen lukaali (heh, ihankun muka) sattuu sijaitsemaan Lontoossa ja kämppiksenä on paras ystävä. Voisiko sitä parempaa toivoa? Enpä usko. Okei, no niitä töitä nyt kun vielä sais että täällä saa asua vähän pidempäänkin kun vaan kuukauden ilman mitään luottomerkintöjä mutta kyllä tämä vielä tästä!

sopimus muokkaus

Mun sisko, Rosa, tuli siis auttamaan meitä muutossa ja moikkailemaan taas pienen tauon jälkeen. Lauantaina kahdelta tultiin tänne kämpille, käytiin inventoijan (onko tuo edes oikea sana..? Tein suoran käännöksen taas päässä..) kanssa läpi että mitä täällä on (huonekalut yms.) ja että missä kunnossa kaikki on, seinien, ovien ja kaiken muun naarmuja ja jälkiä lukuunottamatta. Siinä kesti n. 45 minuuttia jonka jälkeen hän lähti, onnitteli ja antoi avaimet meille käteen. Jaa. Mitä sitä seuraavaksi? Oltiin kolmisteen pari minuuttia ihan hiljaa ja ainakin Annikan kanssa yritettiin varmaan lähinnä sisäistää sitä että nyt se olisi oikeasti tässä, täällä me nyt asutaan ja kahden päivän päästä kun Rosakin lähtisi takaisin Tanskaan niin oltaisiin kahdestaan. :-D

IMG_4491

Noh, äkkiä siitä sitten toivuttiin koska meillä oli vähän kiire syödä ja hoitaa tietyt asiat kuntoon ennen lähtöä, illalla kun meidän läheisessä puistossa vietettiin meinaan Guy Fowks- juhlaa ilotulitteiden ja bonfiren merkeissä. Meistä kukaan ei oikein tajunnut että miksi kyseistä päivää juhlittiin tai vietettiin V:n selityksistä huolimatta, mutta mentiin ja hauskaa oli. Saatiin hyviä tuoreita donitseja ja nähtiin paljon ihmisiä. (Oon viimeksi nähnyt vastaavan ihmismäärän samassa paikassa kun Suomi voitti lätkän MM-kisat ja käväistiin torilla. :-D) Että suht isot pirskeet oli. Eipä taideta Suomessa vastaavia järjestää, mikä on toisaalta vähän harmi. No mutta, ilta huipentui kuitenkin tosiaan niihin ilotulitteisiin ja oli ihan mielettömiä! Niin upeita ettei tosikaan. Yhtä hienohin ilotulituksiin en myöskään ole aikaisemmin törmännyt joten oli ihan mielenkiintoista. Mietittiin siinä sitten vaan sitä että jos nyt jo tämmöisenä ei niin merkittävänä (vai onko kyseinen päivä kovinkin merkittävä? Google on yliarvostettu tämmöisten asioiden selvittämiseen..) päivänä on vastaavanlaiset ilotulitukset että millaiset ne mahtaa olla sitten uutena vuotena. Noh, sen näkee sitten vähän reilun kuukauden päästä! ;-) Kuvat on muuten Naksulta lainassa, itse kun keskityin vain sinne taivaalle katseluun enkä ehtinyt puhelinta kaivaa siinä ihmettelyn keskellä!

Sekalaista November -131

Ilotulituksista kotiuduttiin siinä kymmenen maissa ja ruvettiin odottelemaan että I tulisi pikaisesti kyläilemään ja vilkaisemaan minkälaiseen kämppään sitä oikein muutettiin. Annikan huoneessa aluksi hengailtiin ja odoteltiin, mutta loppujen lopuksi siinä kävi niin että Naksu nukahti (tyhmät unenlahjat..............) ja Rosa lähti suihkuun. I:n vierailu oli melko lyhyt, koska viimeinen bussi oli lähdössä ja hän perheineen suuntasi jo sunnuntai-aamuna takaisin Suomeen. Käytiin Rosan kanssa saattamssa I Victorialle asti, tultiin takaisin ja mentiin nukkumaan koska meilläkin oli aamulla "aikainen" herätys.

IMG_4566

Sunnuntaina käytiin vähän IKEAssa ostelemassa meille kaikkea tarpeellista ja myös ehkä vähän sitä ei-niin-tarpeellista.. Pari kärryllistä sitä tavaraa saatiin kerättyä, josta loppujen lopuksi tuli kolme isoa kassillista täyteen + pari vähän isompaa juttua. Isoimmat jutut pistettiin kotiinkuljetukseen ja muut kamat otettiin kantoon ja julkisiin. ... Ei ollut hyvä idea. Menee samaan sarjaan niiden matkalaukkujen raahaamisen kanssa.. (Älkää ikinä koittako samaa jos ette halua kiukkua.) Noh, kiukkujen ja liian pitkän ajan jälkeen päästiin kuitenkin takaisin ja ruoan tekoon. Rosan piti lähteä jo silloin sunnuntaina mutta lento oli täynnä joten siirrettiin se lähtö sitten maanantaille.

IMG_4580
IMG_4581
Tää aiheutti vähän hilpeyttä matkalla sinne IKEAan..
IMG_4584
Lopputulos näkyy tässä. Voitte vaan kuvitella tuon määrän tavaraa julkisissa...
Maanantaina ei tapahtunutkaan sitten sen kummempaa, Rosa lähti takaisin Tanskaan ja me jäätiin kahdestaan Annikan kanssa. Tehtiin lihapullia jotka ei ihan onnistunut ja rauhotuttiin vähän. Loppuviikko menikin sitten sitä pirun nettiä metsästäessä ja siinä kun yritettiin saada sitä toimimaan. Loppujen lopuksi onnisti (vaikka vähän hidas onkin..) ja päästiin täyttelemään ja lähettelemään työhakemuksia.

IMG_4567
Aijuu! Käytiin myös sunnuntaina tämmösellä superhyvällä aamiaisella! ah
Keskiviikkona käytiin Victorialla Pret a Mangerin rekrytointitoimistolla täyttämässä sinne hakemukset ja saatiin haastatteluajat torstaille. Loppu siitä ei mennytkään sitten ihan niinkuin Strömsössä, ainakaan mun osalta. Torstai aamuna ajattelin että vähän reilu puoli tuntia aikaisemmin lähteminen riittää ihan hyvin, koska busseja menee n. 5-8 minuutin välein ja itse matkassa kestää n. 20 minuuttia. Voi kuinka väärässä olinkaan. Juuri ennen kotoa lähtöä päätin tarkastaa että kauan pitäisi bussipysäkillä seistä, ja se näytti että seuraava menee 0 minuutin päästä ja seuraava 20. Anteeksi mitä?!? Ei ole mahdollista. No kysymättäkin selvää on se, että se ensimmäinen bussi meni tuosta ohi puhelinta tuijottaessa eikä siihen ehtimiseen mitään toivoa ollut. Ajattelin ettei 20 minuutin odotus seuraavan bussin saapumiseen voinut pitää paikkansa kun aikataulussa tosiaan luvataan että 6-8min välein siitä pitäisi ohi mennä aina yksi bussi. Noh, ei mennyt. Ja tietystikään juuri silloin ei vapaita taksejakaan ohi ajanut. Niin mun tuuria. Mun haastatteluaika oli 10.30 ja bussi tuli tohon meidän pysäkille 10.18. Kivakiva. Noh, loppujen lopuksi olin myöhässä kymmenisen minuuttia ja samalle päivälle en haastattelua saanut kun he olivat jo valmiiksi vähän aikataulusta jäljessä, mutta onneksi sain uuden ajan perjantaille. Annikalla oli kuitenkin onneksi vähän parempi tuuri ja otti opiksi mun paniikkiviesteistä, niin hän oli haastattelussa ajoissa ja pääsi harjoittelupäivään perjantaille! Jee olin aika ylpeä, ja vaikka silloin ei ollutkaan ihan mun päivä niin kyllä se piristi että edes toinen sai jotain aikaiseksi! :-)

IMG_4678
Meidän lihapullapihvi-asiat
Perjantaina lähdinkin sitten tuntia aikaisemmin ettei ne typerät bussit varmasti jättäisi mua pulaan, ja pääsin ajoissa haastatteluun. (tähän väliin pieni turhatumis-purkaus siitä että miten aikataulussa voidaan luvata että busseja menee 6-8min välein jos siellä on edes yhdessä tai kahdessa kohdassa tommoinen 20min väli?! Mä en ymmärrä mutta viisastuinpahan tänkin asian suhteen.) Ajattelin sen meneen ihan OK, mutta loppujen lopuksi se nainen kuitenkin totesi että mä selvästi haen kokopäiväistä enkä osa-aikaista duunia ja että heillä ei ole sitä just nyt mulle tarjota. Lupasi vielä että oon hänen VIP- kansiossa ja että pääsen kaikkien muiden haastateltavien ja hakijoiden ohi kun vaan uusi paikka vapautuu, mutta oikeastaan mulle se oli vaan semmoista sanahelinää. :-D Tai en tiedä, en ehkä ihan noinkaan voi sanoa mutta mulla oli vähän semmonen fiilis ettei kyseinen nainen oikeen pitänyt musta ja piti mua ihan jonain hienohelma bimbona joten ihan sama oikeastaan. Uusia hakemuksia vaan peliin! :-)

IMG_4679
Tämä eka viikko tehtiin vaan ruokia mitä molempien oli tehnyt mieli jo pidemmän aikaa! :-D
Vaikka en töitä nyt saanukkaan niin en antanut sen pilata mun päivää, vaan lähdin siitä sitten käppäilemään ympäriinsä. Aluksi vähän satoi ja oli koleaa, mutta siltikin mua vaan hymyilytti. Kävelin Annikan liikkeen ohi vakoilemassa että miten se siellä pärjäsi, ja ihan hyvältä näytti. Jatkoin siitä matkaa King's Roadille ja kotiin päin ja nautin vaan siitä hetkestä. Musta tuntuu että kaikki muut piti mua varmaan jälleen ihan hulluna kun siinä yksikseen kävelin ja hymyilin kokoajan sateesta huolimatta. :-D Noh, mulla oli hyvä päivä sen torstain huonon päivän korvaajaksi joten mua ei haitannut yhtään! Kun Naksu vihdoin tuli takaisin sieltä testipäivästä hyvien uutisten kanssa, oli mieliala entistä korkeammalla. Päätettiin lähteä vielä käymään nopeasti jälleen IKEAssa hakemassa ihan viimeiset jutut mitä huomattiin tän viikon aikana tarvitsevamme. Pari kassillista sitä kamaa jälleen tuli mutta nyt pitäisi pärjätä! Saatiin myös henkareita että saatiin matkalaukutkin vihdoin purettua. (Nää valmiit vaatekaapit mitä täällä oli niin oli vaan rekillisiä, ei hyllyjä ollenkaan eikä henkareita..)

Sekalaista November -13
Mua ei kyllä yhtään haittaa että meillä on kotikadulla tämmöiset näkymät! ;-) 
Noniin! Johan sitä tekstiä tuli. Pahoittelut tästä suhteellisen pitkästä postauksesta.. Sekavaa on mutta koittakaa saada jotain tolkkua! Nyt on kuitenkin viime aikojen kuulumiset tännekin vihdoin kirjoitettu ja voidaan jatkaa taas vähän lyhyemmillä kuulumisilla toivottavasti. Kuvituksen suhteen otettiin vähän takapakkia kun kameraa ei ole tullut juuri pidettyä mukana, mutta onpahan edes jotain. :-) Nyt mennään pukemaan ja lähdetään varmaan käymään jossain syömässä ja juhlimassa Annikan töitä. Ehkä. Jos saan ton yhden kiskottua tosta lattialta ylös ja pukemaan.. ;-) Terkkuja sinne ja heippahei!

ps. Hyvää isänpäivää sinne kaikille ihanille ja varsinkin omalle rakkaimmalle isille! <3

xx, Wilma

perjantai 1. marraskuuta 2013

Pikaheipat

Anteeksi tämä muutaman päivän tauko näissä kuulumisissa, se johtuu puhtaasti siitä ettei täällä päässä ole juuri tapahtunut sen kummempia vaikka kuitenkin tavallaan on.

Tiistaina kuitenkin käytiin kirjoittamassa se sopimus kuten kerroinkin jo, ja huomenna kello kahdelta olisi tarkoitus hakea avaimet ja käydä vielä inventaario yhden naisen kanssa läpi ennenkuin kämppä on kokonaan meidän! Rosa tulee tänne meidän seuraksi jo tänään illalla ja huomenna se onkin sitten auttamassa meitä muuton kanssa. Pankkitilitkin on saatu avattua, mutta puhelinten kanssa on vielä vähän ongelmia. (Se johtuu lähinnä siitä ettei täällä myydä pelkkiä puhelimia, tarjolla on vain puhelin + liittymä- tarjouksia joihin meillä ei tällä hetkellä ole tarvetta) Nomutta, ehkä sekin toivottavasti tässä ratkeaisi mahdollisimman pian että saataisiin työhakemuksia läheteltyä. CV:t on jo kirjoitettu ja V niitä jo ehti korjaillakin jonkun verran. Ehkä me siis pian voidaan jo niitä hakemuksiakin pistää eteenpäin.

Tässä nyt tämmöinen pikainen update sille mitä täällä on puuhailtu, sunnuntaina tai viimeistään maanantaina saan varmaan tehtyä taas kunnon postauksen missä kerron vähän tarkemmin viime viikon puuhista, mutta siihen asti heippahei!

xx, Wilma